Friday 7 February 2014

DIY tote bag.


Kauan se ajatus jo kerkesi kyteäkin. Vihdoin löysin sattumalta sopivan kangaskassin Siwasta 0,60e. Löysin myös jo joulukuussa esiin nostetut kangasvärit olohuoneen lipaston alalaatikosta. Kaivoin jääkaapin alahyllyltä perunan ja veitsilaatikosta pienen veitsen. Veistelin mielestäni hauskan puikulapitkulan ja aloin painella kuvioita kankaaseen. Tämä kassi toimii melkein tilanteessa kuin tilanteessa, mutta alkuperäinen syntyidea oli Moonan leikkimattojen, lelujen yms. tavaroiden kuljettamiseen paikasta toiseen - niiden mitkä ei mahdu hoitolaukkuun. Ja tuo ihana tikattu leikkimatto on anopin tekemä, jonka kulmassa komeilee tuo ihana 'made with love' täppä. I love it.

Mutta, kulkeepa siellä kassissa vaikka keskeneräiset käsityötkin jos virallinen käsityöpussukka on jo täynnä - tai ihan vaikka ruokaostokset kun alunperin se siis ihan kaupan ruokakassi onkin.

Viimeksi kokeilin perunalla kankaaseen painantaa toukokuussa 2010. Miten siitä onkin mennyt niin kauan?! Muistan kuinka silloin suunnittelin innoissani, että nyt teen näitä tällaisia juttuja harva se päivä! Kirjoitin siitä silloin postauksenkin, se löytyy täältä. Samalla tekniikalla koristelin myös paperia, siitäkin todistusaineistoa löytyy täältä. Miten sitä vähän jopa hävettää noi ihan ekojen bloggausvuosien jutut je tekeleet?! Ihan kuin vanhaa päiväkirjaa lukisi ja tulisi se pieni häpeän tunne että voi nolous ;) Mistä sekin tulee?!?! Samaan kategoriaan menee myös tämä postaus. Mutta siitä näkee, että pastellit ovat pitäneet mulla pintansa jo reilut kolme vuotta ;)

Eikö muuten sovikin tää biisi ylihyvin ton kassin fiilikseen?!?

I made this tote bag of with some fabric paint and a potato. I sculpted a figure on the potato and pressed it first to the paint and then on the fabric. Easy & fun. This bag will be the carrier bag for my daughter's playmat etc. The playmat is made by my mother-in-law. I love it!

4 comments:

  1. Mitä kangasmaalia käytät ja mistä sitä saa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Merkki on Schjerning ja Sinellistä oon joskus kolmisen vuotta sitten ostanut, mutta eiköhän niitä sieltä vieläkin saa :)

      Delete
  2. Ihana blogi, löysin juuri tänne Styleroomin kautta ja jään kyllä seurailemaan. Niin lämmin tunnelma välittyi kuvista! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihanaa kun jätiti viestin ja piristit päivääni sillä! Ilo kuulla jos tykkäät :)

      Delete

Related Posts with Thumbnails